Palkitsemistapoja
Palkitseminen voi olla aineellista tai aineetonta
Palkitsemisen kokonaisuus muodostuu aineellisista ja aineettomista palkitsemistavoista. Erilaisia aineellisia palkitsemisen tapoja ovat mm. peruspalkka, tulospalkkiot, erikoispalkkiot, optiot ja edut. Aineettomia palkitsemisen tapoja ovat mm. työn sisältö, koulutus- ja kehittymismahdollisuudet, mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon, palaute ja työajan sekä työsuhteen järjestelyt. Kaikki nämä palkitsemistavat voivat olla merkityksellisiä työntekijän kannalta ja niitä voi työnantaja tarjota.
Eri palkitsemistavoilla tavoitellaan erilaisia asioita. Parhaimmassa
tapauksessa aineelliset ja aineettomat palkitsemistavat tukevat toinen
toisiaan ja palkitsemisen osa-alueita kehitetään kokonaisvaltaisesti
organisaation toimintaympäristön tilanne ja tarpeet huomioiden.
Työntekijän kannalta palkitsemisen kokonaisuus on merkittävämpi
asia hänen arvioidessaan työpaikkansa hyvyyttä kuin jonkin
yksittäisen järjestelmän käyttäminen.
Perinteiset ja uudet palkitsemistavat
Perinteisten aika- suorituspalkkojen rinnalle on noussut joukko täydentäviä palkkaustapoja. Osa niistä on luonteeltaan selvästi organisaatiokohtaisia, paikallisia, kuten tulospalkkaus ja voileipäpöytätyyppiset tiettyjen sääntöjen mukaisesti valittavat edut. Osa niistä mahdollistaa ryhmien, yksiköiden tai vaikka koko henkilöstön palkitsemisen, kuten henkilöstörahastot ja tiimipalkkiot. Markkinapalkkauksessa otetaan huomioon kilpailu ammattitaitoisesta työvoimasta. Ulkomaantyön palkkaus on yhä useamman yrityksen päänvaiva. Yleensä kansainväliset virtaukset ja yrityskohtaiset käytännöt näkyvät suuryritysten palkitsemistavoissa. Mikään yksittäinen palkitsemistapa ei kuitenkaan ole ratkaisu palkkauksen ja palkitsemisen haasteisiin. Palkitsemisen kokonaisuus muodostuu kaikista käytetyistä palkkaus- ja palkitsemistavoista sekä niihin liittyvistä prosesseista.
